Ympäristövastuiden rahoitusvarauksia koskevat lainsäädännölliset vaatimukset ovat lisääntyneet viime vuosina. Yhä useammat lainkäyttöalueet vaativat rahoitusvarauksia useammantyyppisille toiminnoille.
Rahoitusvastuuta koskevia lainsäädännöllisiä vaatimuksia käsitellään yksityiskohtaisesti Vuoden 2016 IMPEL-raportissa Financial Provision – Protecting the Environment and the Public Purse, ja ne johtuvat yleensä seuraavista syistä:
- EU:n direktiiveistä ja asetuksista (esimerkiksi kaatopaikkadirektiivi, kaivannaisjätedirektiivi, Jätteen siirtämistä rajojen yli koskeva asetus ja Hiilidioksidin geologista varastointia koskeva direktiivi), .
- Kansainväliset yleissopimukset, ja
- Kansallinen lainsäädäntö.
Toiminnanharjoittajat ja toimialat voivat myös päättää hankkia taloudellisia varauksia omasta aloitteestaan osana hyvää liiketoimintatapaa.
Euroopan komissio on antanut ohjeita (esimerkiksi geologisia varastoja koskevan direktiivin rahoituspalvelumekanismeista), mutta jäsenvaltioilla on yleensä harkintavaltaa määritellessään, minkä tyyppinen rahoituspalvelumekanismi on hyväksyttävä EU:n vaatimusten täyttämiseksi. Jotkin jäsenvaltiot julkaisevat kansallista lainsäädäntöä tai ohjeita, joissa esitetään, minkä tyyppiset mekanismit ovat hyväksyttäviä, missä olosuhteissa ja joissain tapauksissa voidaan määritellä niiden määrä. Jotkin sääntelyviranomaiset voivat täydentää rahoitussäännöksiä muilla säännöksillä, joilla pyritään rajoittamaan vastuiden kasautumista. Esimerkkinä tästä on Albertan energia-alan sääntelyviranomaisen perimä ei-palautettava maksu passiivisesta varastosta.
On tärkeää tunnustaa, että ei ole olemassa yhtä ainoaa lähestymistapaa, jota voitaisiin soveltaa mihin tahansa tilanteeseen rahoitusvarausten antamisen ja toteuttamisen osalta. Yhtiöoikeuden, maksukyvyttömyyslainsäädännön ja ympäristölainsäädännön välinen vuorovaikutus on monimutkaista ja vaihtelee maittain. Mekanismit, jotka toimivat yhdellä lainkäyttöalueella, voivat aiheuttaa odottamattomia ongelmia toisella lainkäyttöalueella, mikä johtuu monien tekijöiden, kuten oikeusperinteiden ja kansallisen lainsäädännön, eroista. Lisäksi käytettävissä olevat mekanismit voivat vaihdella. Muita tekijöitä, jotka määräävät, minkä tyyppiset mekanismit sääntelyviranomaiset voivat hyväksyä, voivat olla ympäristövastuun luonne (ennakoitu tai ennakoimaton), vastuun taloudellinen profiili, toiminnan luonne ja sääntelyviranomaisen kokemus kyseisestä toimenpidetyypistä. Tämän oppaan käyttäjiä kehotetaan selvittämään nämä seikat oman maansa, toimialansa, toiminnanharjoittajansa ja vastuunsa osalta.
Rahoitustoimenpiteet eivät ole yleislääke, ja rahoitustoimenpiteiden tarjoama suoja voi olla rajallinen erityisesti laittoman toiminnan tapauksessa. Tietyt laittomat toiminnot (esim. jätteiden sijoittaminen kaatopaikalle) tapahtuvat täysin niiden lupa- ja oikeusjärjestelmien ulkopuolella, joiden nojalla rahoitusvaraukset on perustettu. Laiton toiminta voi myös vaarantaa rahoitussäännösten riittävyyden ja oikeusvarmuuden, vaikka ne olisivatkin käytössä. Esimerkkinä voidaan mainita jätteenkäsittelypaikan hylkääminen, kun jätettä on varastoitu yli luparajojen; rahoitusvarauksen määrä ei olisi riittävä, jos se laskettaisiin luparajojen perusteella. Laittomat toimet voivat myös tehdä rahoitusvaraukset oikeudellisesti pätemättömiksi, koska laittomia tekoja koskevat poikkeuslausekkeet eivät koske niitä. Luvussa käsitellään jonkin verran muut ympäristövastuuta koskevat lähestymistavat, jotka ovat merkityksellisiä laittomien toimien täytäntöönpanon kannalta.