Menetelmät
Ympäristövastuiden rahoitukseen on olemassa erilaisia lähestymistapoja, ja niiden täytäntöönpanossa on huomattavia eroja kansainvälisesti, myös EU:ssa. Tämä johtuu siitä, että eri rahoitusvastuujärjestelmien piiriin kuuluvien toiminnanharjoittajien tyyppi ja lukumäärä vaihtelevat, käytettävissä olevat rahoitusvastuuratkaisut vaihtelevat ja täytäntöönpanoon käytettävissä olevat resurssit vaihtelevat.
Järjestelmä, joka koskee esimerkiksi pientä määrää erittäin riskialttiita toimijoita, voi olla hyvin rajoittava sallittujen rahoitussäännösten tyyppien osalta ja siihen voi sisältyä paljon sääntelyviranomaisten osallistumista ja valvontaa, mutta tämä ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista tai käytännöllistä suurelle määrälle vähemmän riskialttiita toimijoita.
Turvajärjestelyihin liittyy usein yksittäisen toiminnanharjoittajan toimipaikkakohtainen lähestymistapa. Voidaan myös tehdä yhteisvastuullisia järjestelyjä. Yhteisvastuulliset järjestelyt ovat ryhmämuotoisia rahoitusvarausjärjestelyjä, joihin toiminnanharjoittaja voi liittyä ja joihin hän voi maksaa, ja jotka maksavat, jos toiminnanharjoittaja laiminlyö velvollisuutensa.
Vastuun tyyppi voi myös vaikuttaa lähestymistapaan. Toimipaikkakohtaiset lähestymistavat, joissa sääntelyviranomaiset valvovat erikseen, eivät olisi epätavallisia kaatopaikkojen ja kaivosten osalta, kun otetaan huomioon niihin liittyvät väistämättömät ja usein suuret sulkemis-, kunnostus- ja jälkihoitovastuut. Kuitenkin hyvin monien laitosten ennalta arvaamattomista tapahtumista aiheutuvien vastuiden kattaminen saattaa edellyttää laajaa rahoitukseen perustuvaa ratkaisua, kuten rahaston tai vakuutuksen kehittämistä. Näissä tapauksissa yksityiskohdat voidaan määritellä yleisemmin, ja toiminnanharjoittaja tai pooli on vastuussa sen varmistamisesta, että se on olemassa säännöllisin väliajoin ja pistokokein tehtävin tarkastuksin. Erilainen lähestymistapa voi olla tarpeen sellaisten tilanteiden kattamiseksi, joissa mahdollinen vastuu voi ulottua pitkälle aikavälille, esimerkiksi kaivon käytöstä poistaminen, valvonta ja jälkihoito.
Nämä ovat asioita, joista sääntelyviranomaiset päättävät itse asiaa koskevan lainsäädännön mukaisesti. Tässä annetut ohjeet ovat vain tiedotustarkoituksessa, ja niiden tarkoituksena on osoittaa sääntelyviranomaisille ne asiat, jotka ovat merkittävimpiä harkittavaksi.
Euroopan komissio on antanut ohjeita (esimerkiksi geologisia varastoja koskevan direktiivin rahoituspalvelumekanismeista), mutta jäsenvaltioilla on yleensä harkintavaltaa määritellessään, minkälainen rahoituspalvelumekanismi on hyväksyttävä EU:n vaatimusten täyttämiseksi. Jotkin jäsenvaltiot julkaisevat kansallista lainsäädäntöä tai ohjeita, joissa määritellään, minkä tyyppiset mekanismit ovat hyväksyttäviä ja missä olosuhteissa, ja joissain tapauksissa niissä voidaan määritellä niiden määrä. Jotkin sääntelyviranomaiset voivat täydentää rahoitussäännöksiä muilla säännöksillä, joilla pyritään rajoittamaan vastuiden kasautumista. Esimerkkinä tästä on Albertan energia-alan sääntelyviranomaisen perimä ei-palautettava maksu passiivisesta varastosta.